Fitness 24 Seven

| On
marraskuuta 29, 2017
Päätin liittyä saliketju Fitness 24 Seveniin ja on pakko sanoa että kyseisessä salissa eniten ilahduttavat mahdollisuus treenata oman aikataulunsa mukaan sekä naisille tarkoitetussa tilassa. Itse pääsen treenaamaan vain aikaisin aamusta enkä aina jaksa katsella tuijottelevia miehiä, joten tämän takia valitsin Fitnessin salin. Pari vuotta aiemmin kävin Gogo Expressillä, mutta oman alueeni sali on niin tuhottoman täynnä porukkaa, että ihmiset kirjaimellisesti jonottavat laitteille.

Vaikka yritän saada jonkinlaisen elämäntaparemontin aikaiseksi - en kuitenkaan tee sitä suuruudenhulluuksissani. En siis aio urheilla hullunlailla viikon jokaisena päivänä, laskea kaloreita tai tavoitella fitnessvartaloa. Aion noudattaa neuvoa kaikkea kohtuudella.

Tavoitteenani on tietenkin tiputtaa muutama ylimääräinen kilo, mutta sitäkin enemmän toivon kaventuvani sieltä sun täältä. Lisäksi tahdon parantaa peruskuntoani niin ettei pieni juoksulenkki saisi aikaan oksennusrefleksiä.
Tahtoisin sanoa että suuntaan salille ihan liikkumisen ilosta, mutta asia ei ole ihan noin. Tällä  hetkellä suuntaan salille siksi että löytäisin sen innon alkaa liikkua. Olen päivittäin erittäin väsynyt ja lisäksi yli 10 vuotta vaivannut selkäni saattaisi alkaa voimaan paremmin, jos hieman vahvistaisin sitä.


Jotta kiinnostus treenaamiseen pysyisi tarpeeksi korkealla, oli tietenkin pakko hankkia uudet treenikamppeet projektia tukemaan.
Ihan ensimmäisenä ihastuin Puman laukkuun, joka oli aivan pakko saada. Lisäksi se oli vielä -30% alennuksessa ja vieläpä viimeinen kappale! Laukkua oli myös kultaisena, mutta siitä en pitänyt lainkaan.
Toinen rakkaudenkohteeni ovat So Whatin tennarit jotka olivat yllättäen myös tarjouksessa. Aivan kuin universumi yrittäisi kertoa että nyt on tosiaan pakko aloittaa kuntosalilla hikoilu!

Jouluvalmistelut melkein suoritettu~~

| On
marraskuuta 22, 2017
Alkaa pikkuhiljaa olla sellainen olo, että olen tämän vuoden lahjarumbasta selviytynyt kunnialla. Normaalisti siirrän kaikkea lahjoihin liittyvää aina sinne joulukuun puoliväliin saakka, mutta tällä kertaa sain homman jo tehtyä. Lokakuun lumisade tosiaan sai aikaan pienen energiapiikin jonka ansiosta sain lahjat, kuusen sekä koristeet hankittua.


Meillä joulu on aika vaatimaton, koska juhlijoita on vain taloudessamme asuvat. En ole koskaan ollut juhlinut joulua suvun kanssa tai edes käyden isovanhempien luona. Omassa lapsuudessani opittu tapa juhlia perheen kesken on siis tiukassa (perhe lapsuudessani tarkoitti lisäkseni äitiä ja siskojani).
Nyt kun itselläni ei enää äitiä ole, eivätkä miehen vanhemmat ole Suomessa niin juhlijamäärä on tipahtanut kolmeen. Meitä on siis minä, mieheni ja tyttäreni.

Tietenkään juhlijamäärällä ei ole väliä, sillä kukin viettää joulun niiden kanssa jotka silloin tahtoo lähelleen. Tietenkin toivon näkeväni myös siskoni saman jouluisen katomme alla, mutta meidän joulunviettomme päättyi äitimme lähdön myötä. Viime vuonna päätin joulua alkaa taas juhlia ihan tyttäreni takia. Olinhan pitänyt jo suunnilleen 6 vuoden tauon ja tammikuussa 4 vuotta täyttävä tyttöni ymmärtää kyllä mikä joulu on ja milloin joulupukki tulee.


Marraskuu päättyy ensiviikolla ja tehtävä- listallani on vielä kaksi tärkeää asiaa suoritettavana: jouluvalot ja tyttären joulukalenterin hankinta (jonka tosin olen jo löytänyt, mutta vielä pitäisi se käydä ostamassa).
Mitä jouluvaloihin tulee, sellaisia en edes omista. Olisin tahtonut sellaisen kauniin tähden roikkumaan olohuoneen ikkunaan, mutta koska olen todella surkea näissä asioissa - en usko että tulen sitä tähteä ikinä saamaan. Läheisin ystäväni on todella näppärä rakennus- ja asennuspuuhissa, joten hänen hihaansa tässä pitäisi lähteä nykimään jos jonkun valon ikkunaamme kuvittelen saavani.

Miten muiden jouluvalmistelut sujuvat? Aiotteko juhlia suuremmalla vai pienemmällä porukalla?

Joulukuusta hankkimassa

| On
marraskuuta 02, 2017
Lokakuussa saatiin ensimmäisen kerran mahtava määrä lunta ja siinä samalla huomasin ensimmäisen kerran 7 vuoteen että olen hieman innoissani tulevasta joulusta. Olen aiemmin blogissakin kuuluttanut miten joulu imee energiani nollaan jo pari kuukautta ennen joulukuuta, joten oli todellinen yllätys huomata miten nyt odotankin joulua.
Lokakuun lumentulo sai aikaan myös todellisen virtapiikin, jonka seurauksena aloin etsiä joulukuusta. En ole koskaan aiemmin kuusta ostanut, mutta tiesin heti minkälaisen tahtoisin. En ole koskaan ymmärtänyt valkoisia kuusia, joten tottakai tilasin perinteisen vihreän. Lisäksi ajatuskin siihen ripustettavista valoista alkoi ahdistamaan kun edes muistelenkin lapsuudestani sitä kuinka äitini inhosi tuota hommaa. Näin ollen tilasin lopulta sellaisen kuusen jossa oli LED-valot valmiina.

Sisustuskauppa tarjosi juuri sellaista joulukuusta jonka olin jo mielessäni kuvitellut. Korkeutta on 150cm, mutta kun siihen lisätään latvatähti sekä näyttävät koristeet, on lopputulos varmasti oikein komea.
Tuntui kyllä hieman hassulta tilata joulukuusi jo lokakuussa, mutta oli sellainen olo että kannattaa tilata vielä kun joulufiilis on korkealla.

Ensiviikolla suuntaamme ystäväni kanssa hankkimaan joulukoristeita ja se lisää joulumieltäni entisestään. Toivottavasti joulukuusta on sitten tulossa todella luminen, sillä viimevuonna oli taas musta joulu.