Uusia lävistyksiä~

| On
maaliskuuta 20, 2018
Syntymäpäiväni on virallisesti vasta toukokuussa, mutta mieheni ehdotti että saisin lahjani - uudet lävistykset aikaisemmin paranemisprosessin takia. Toivelistallani ei ollut muuta kuin 2 ihastelemaani lävistystä, joten olin ikionnellinen, haltoissani ja kerrassaan lumoutunut ne saadessani.

Tällä hetkellä oikean korvani rustossa on 2 peruslävistystä sekä molemmissa korvalehdissä kaksi. Tahdoin nämä uudet kaunokaiset oikeaan korvaan, sillä jostain syystä tykkään että tatuoinnit ja lävistykset ovat oikealla puolella kroppaani. (En tiedä mistä se johtuu, tuskin siitä että olen vasenkätinen?)
Uusina tulokkaina ovat tragus ja inner conch. Olen tässä ajan saatossa kuullut miten nämä kaksi lävistystä sattuvat todella paljon. Niiden ottaminen ja paraneminen. Etenkin inner conch.
Itse kuitenkin jännitin turhaan koska kumpikaan ei edes tuntunut. Traguksen kohdalla vain pelästyin kun rusto rusahti neulan lävistettyä sen. Paraneminenkaan ei ole ollut sitä mitä olen kuullut. Päinvastoin. En edes huomaa lävistysten olemassaoloa ellen sitten suihkussa vahingossa toiseen osu. Mutta silloinkin se jomottaa vain hetken ja menee ohi.

https://www.instagram.com/p/BgT3cLxDfzR/?taken-by=larypiercing

Kuva on Lary Piercingin ottama. En itse pysty kuvaa ottamaan ja mieheni ei puolestaan ole ehtinyt ja samalla muistanut koska on usein töissä.
Lävistykset piti tosiaan ottaa ennen syntymäpäivääni koska paraneminen vie 6-12 kuukautta ja olemme kuitenkin kesällä menossa mm. mökkeilemään. Tiedossa on uintia ja auringossa löhöilyä, joista tuoreet lävistykset eivät niinkään pidä.

Mutta kaikenkaikkiaan olen ollut enemmän kuin tyytyväinen kauniisiin koruihin. Kesällä aion vielä työstää hiustyyliäni jotta nämä blingit näkyisivät paremmin. Lisäksi hankin rustoon samanlaiset korut sitten kun nämä kaksi ovat parantuneet edes sen verran ettei tarvitse kokoajan olla varomassa.

Lary Piercingistä sen verran että palvelu oli todella huippua! Osaava ja ystävällinen henkilökunta saivat kyllä iloiseksi. Jos vielä lävistyksiä otan niin tiedän kyllä mistä ne hankin. Näiden lävistysten hinta oli 55€ kipale eli 110€. Lisäkuluina uudet korut sillä tiesin alusta saakka että nämä ovat ne jotka haluan. Eikä näitä tarvitse koskaan vaihtaa jollei tahdo.

Viikkoraportti #2

| On
maaliskuuta 19, 2018
Miltei 3 kuukautta elämäntaparemonttia takana ja nyt pitää iskeä jarrut pohjaan viikoksi suhteen. Tänään lääkärillä käydessäni ehkäisykapselin poistaminen ei sujunutkaan aivan niin helposti kuin olin kuvitellut ja 30 minuutin ronkkimisen jälkeen oli lopputuloksena aina suurempi viilto, jonka takia sain 3 tikkiä käsivarteeni. Rajoitan treenaamisen kuntopyöräilyyn seuraavaan maanantaihin asti ja katsotaan miltä sitten näyttää. Toivottavasti en jää kauheasti tavoitteestani jälkeen, sillä olen ottanut työkseni tiputtaa 2 kiloa kuukaudessa (vaikka todellisuudessa toivoin saavani kokonaiset 8 kiloa pois seuraavan 3 kuukauden sisään).

Mutta tässä edeltäneen viikon treenit:

Maanantai: Uinti 1h
Tiistai: Kuntosali 2h
Keskiviikko: Kuntosali 1h
Torstai: Kuntosali 2h
Perjantai: Kuntosali 1.5h
Lauantai: Lepopäivä
Sunnuntai: Kuntosali 1.5h

Olen tässä viimeisen 3 kuukauden aikana harkinnut tanssiharrastusta. En ole koskaan ollut innoissani ajatuksesta, että osallistuisin ryhmä- tai ohjattuun lajiin. Mutta parin kuukauden salilla puurtaminen sekä uinti ovat vieneet pikkuhiljaa siihen suuntaan että yksi ohjattu laji olisi mukava olla. Vaihtelun vuoksi.




Elämäntaparemontissani mukavaa on ollut se kuinka olen alkanut pitämään säännöllisestä ateriarytmistä. Ennen söin kerran-kaksi päivässä ja ihan mitä käteen sattui. En koskaan valmistanut lämmintä ateriaa koska inhoan ruoanlaittoa. Aamupalan syöminen ei tullut kysymykseenkään ja iltasyöminen oli suurin paheeni.
Nyt aamupala on pakko saada, iltasyöpöttely on muisto vain ja lämmin ateria on saatava päivittäin. En vieläkään nauti ruoanlaitosta, mutta ei se pakkopullaakaan ole. Syöminen on toisinaan hankalaa, koska olen jossain määrin joko haluton kokeilemaan uusia makuja tai sitten vain olen yksinkertaisesti nirso. En vain siedä laatikkoruokia, keittoja (poikkeuksena pinaatti-, kesä- ja kalakeitto), paistetut vihanekset eivät mene kurkusta alas ja olen todella laiska vääntämään minkäänlaista kastiketta ellei se sitten ole joko kana tai jauheliha. Lisäksi syön vain siipikarjaa ja kalaa.

Tähän mennessä pudotettuna on liki 7 kg.

Kuntoilua ja viikkoraporttia

| On
maaliskuuta 14, 2018
Ajattelin että olisi parempi kirjoittaa viikottain yksi kattava raportti kuntoilustani sen sijaan että kirjoittelisin niitä joka toinen päivä. Näin postaukset eivät tule olemaan vain elämäntaparemppaani liittyviä tai vaihtoehtoisesti yksi postaus olisi täynnä kymmentä eri asiaa.
Listaan viikottaisessa raportissani miten ja kuinka kauan olen päivän aikana urheillut. En tiedä vielä kuinka listaan tulokset koska olisi hassua ilmoitella niistä viikottain sillä ne tuskin näkyvät niin nopeasti. Suunnittelin kyllä mittaavani kehoni (vyötärönympärys jne) nähdäkseni paljonko olisin mahdollisesti kaventunut, mutta jotenkin se ei vain tunnu omalta jutultani.. mittanauhan kyttääminen.

Tavoitteenani on parantaa ryhtiäni jotta kärsimäni selkäkivut lakkaisivat. Sen lisäksi aion kohentaa peruskuntoani niin ettei mm. bussipysäkille juokseminen tuottaisi aivan järjetöntä hengenahdistusta.

Mutta sen pidemmittä puheitta itse asiaan. Viikottaiset raportit pyrin julkaisemaan sunnuntaisin ja kuluneen viikon urheilusuoritukset näyttävät tältä:

Maanantai - Kuntosali 2h
Tiistai - Vapaapäivä
Keskiviikko - Kuntosali 2h
Torstai - Kuntosali 2h
Perjantai - Kuntosali 1,5h
Lauantai - Vapaapäivä
Sunnuntai - Lyhyt kahvakuulatreeni (15 min?)

Liikkumiseni koostuu pimeänä vuodenaikana lähinnä kuntosalilla käymisestä sekä uimisesta. Yritän saada ryhtiäni paranneltua, koska selkäni on todella notkolla ja siksi mahani työntyy eteenpäin. Näin suoraan sanottuna poden jonkinlaista huonoa itsetuntoa juurikin tuon ryhdin takia, koska se saa vatsani näyttämään kauhealta kummulta. Otin uhkarohkeasti kuvan kropastani jotta mahdollisia tuloksia on helpompi tarkastella sitten jälkikäteen.



Voin ihan rehellisesti sanoa että jalkani ovat suurin häpeäpilkku ja kovaa perässä tulevat vatsa ja käsivarsien allit. Elämäntaparemontti on ollut käynnissä melkein 3 kuukautta, joten nämä kuvat on otettu hieman myöhään. Turvotuksia ei kuvassa enää pahemmin näy.
Mutta olen liikunnalla ja ruokavaliolla aikonut työstää kroppaani ja toivon saavuttavani ensimmäisen paalupisteen painon suhteen kesään mennessä. Kokonaistavoitteenani on painaa 60-58 kiloa, joka tällä pituudella on normaalipaino.

Peukut pystyyn projektin suhteen!