Viikkoraportti #9

| On
kesäkuuta 26, 2018
Perjantaina toivoin pääseväni salille ennen microbladingia, mutten ollut tajunnut sen olevan juhannuspyhä. Näin ollen olin tyttären kanssa sen sijaan ja vapaat pitkittyivät. Microbladingin takia en voi treenata viikkoon, joten ensiviikolla viikkoraporttia ei ole tulossa. Yritän pientä kahvakuulatreeniä niin ettei hiki nouse pintaan (suola haalistaa kulmien väriä) koska en voi mitenkään olla toimettomana kokonaista viikkoa.

Maanantai: Kuntosali 2h
Tiistai: Kuntosali 2h
Keskiviikko: Kuntosali 1.5h 
Torstai: Kuntosali 1.5h
Perjantai: Vapaapäivä
Lauantai: Salibreikki
Sunnuntai: Salibreikki



Paino tällä hetkellä 68,1 kiloa ja matkaa välitavoitteeseen ainoastaan 100 grammaa! Pudotettuja kiloja takana yhteensä 15,8kg. Tämä viikko on aika hektinen kunnen voi salille mennä, joten ruoan määrää on tarkkailtava hyvinkin tarkasti että kulutus on korkeampi kuin energiansaanti. Välitavoitteen saavuttamiseen oli enää vain 3 viikkoa mutta olenkin jo nyt melkein sen saavuttanut. Luulen että ensi maanantaina paino on hieman noussut koska tämä viikko on mentävä vähillä syömisillä kun kulutus on matala. Lisäksi pääsen pe-su salille, jonka vuoksi lihakset tulevat keräämään nestettä ja se taas näkyy painossa. Tällöin näemme vasta 2 viikon kuluttua onko paino 68 kiloa tai vähemmän.
Muutin ruokavalioni makrojakaumaa niin että proteiinien määrä onkin entisen 20% sijaan 30%, jotta saisin n. 1.5 grammaa proteiinia painokiloa kohden. Hiilihydraattien osuus on näin ollen entisen 50% sijaan 40% ja rasvat pysyvät entisellään 30%:ssa.

Tulen julkaisemaan erillisen postauksen elämäntaparemontista kuluvan viikon aikana. Availen hieman sitä miksi hommaan ryhdyin, mitä se on tuonut elämääni jne.

Päiväristeily Tallinnaan

| On
kesäkuuta 23, 2018
Buukkasimme Tallinnan päiväristeilyn liki 2 kuukautta sitten yhdessä ystäväni kanssa - ihan vain tarkoituksena lähteä ostamaan kesävaatteita ja mahdollisesti kesäjuomia.
Lähtö oli tällä kertaa jo 7.30 Helsingin satamasta ja siksi olimme liikkeellä jo yöllä kello 2 (Turku-Helsinki). Tuntui vain tällä kertaa järkevämmältä olla aikaisin liikkeellä ja palata kotiin suht normaaliin aikaan (kello 22). Toinen vaihtoehto olisi ollut lähteä satamasta kello 11 paikkeilla ja olla kotona noin kello 2 yöllä. Viimeksi teimme juurikin niin, joten nyt sitten näin päin.

Tavoitteenani oli päästä shoppailemaan kesävaatteita, mahdollisesti pieni olkalaukku Guessiltä, erilaisia (kesä)juomia (Baileys & Aviva ovat rakkaus ja ne päätyvät keräämään pölyä hyllyyni kunnen raaski niitä korkata) sekä toivoin löytäväni jonkun nätin ja itsetuntoa kohentavan uimapuvun. Muita suunnitelmia ei sitten ollutkaan vaan kulkisimme ilman päämäärää paikasta toiseen.

Sää oli Tallinnassa onneksemme aurinkoinen, sillä alustavasti oltiin lupailtu sadetta. Olimme ystäväni kanssa yhtä mieltä siitä että kävisimme ensin Rocca Al Maren kauppakeskuksessa jotta saisimme rauhassa käydä kaupat läpi. Sen jälkeen menisimme keskustaan ja lopulta palaisimme takaisin sataman liepeille.
Koska suunnitelmissamme ei ollut mitään sen ihmeellisempää kuin päätön shoppailu - oli Rocca Al Mare enemmän kuin tarpeeksi täyttämään aikataulumme. Tottakai haluaisin toisella kerralla yöpyä Tallinnassa jotta tutustuisin kaupunkiin enemmän. Olimme kuitenkin suunnitelleet valtaavamme jonkun kahvilan terassin Vanhasta-Kaupungista, mutta siihen ei ollut aikaa. Sääli.

Oikeastaan mikään suunnitelmani ostosten suhteen ei toteutunut koska kesävaatteet eivät olleet makuuni, uimapuvut olivat tylsiä (paitsi yhden ihanan näin, mutta kaupassa ei ollut sovituskoppia. En viitsinyt ostaa 50 euron uimapukua sovittamatta sitä ensin), Baileysin valikoima oli erittäin suppea ja etsimääni Avivaa ei ollut.
Onnistuin kuitenkin löytämään Guessiltä olkalaukun, joka oli koko reissun tärkein ostokseni. Päätin etten poistuisi Virosta ennen kuin olen laukun löytänyt. Hämmästyksekseni päädyinkin ostamaan kaksi laukkua kun törmäsin aivan ihanaan olkalaukkuun. Olin ostanut Tallinnasta Guessin olkalaukun vuotta aiemmin mutta hihnat siitä ovat kuluneet puhki.


Olin varoitellut ystävääni siitä että kokeilisin mielelläni uusia ruokia sen sijaan että päätyisin kotoa tuttuihin paikkoihin kuten Hesburger, kebulat jne. Jotenkin olen kuluvan vuoden aikana tykännyt kokeilla uusia asioita ja makuja, joten Tallinnassa halusin myös herkutella uusilla makumaailmoilla. Olin miettinyt aluksi Sushi ravintolaa jolle ystäväni ei lämmennyt. Myös intialainen ruokapaikka kiinnosti vaikka en kestä tulisia ruokia. Lopulta kuitenkin päädyimme Da Vinci nimiseen kahvilaan/ravintolaan. Paikka näytti kivalta mutta siihen se jäikin. Tarjoilu oli erittäin hidasta, henkilökunta hapanta ja ruoka alle keskitason (tilasin parmesanikanan lohkoperunoilla ja kana oli erittäin kuiva ja palanut). Lisäksi ruoan hinta-laatusuhde ei miellyttänyt.


Kaikenkaikkiaan reissu oli todella viihdyttävä, mutta vei voimat. Toivottavasti seuraava ulkomaanreissu tulee olemaan pidempi ja lähitulevaisuudessa. Sain ystävältäni vapaavalintaisen myöhäisen syntymäpäivälahjan ja valitsin Paco Rabannen hajuveden, Lady Million Lucky. Aivan ihana tuoksu johon rakastuin heti ensinuuhkaisulla. Tuntuu siltä kuin olisin alkanut keräilemään Rabannen tuoksuja sillä hyllystä löytyvät myös Olympea, Olympea Aqua sekä Olympea Intense. Lady Million olisi myös mieluisa, mutta migreenini tuntuu reagoivan siihen.

Good eyebrows don't happen by accident. They happen by appointment.

| On
kesäkuuta 22, 2018
Kaikki varmasti tietävät mitä microblading tarkoittaa, joten jätän laajemman tarinatuokion sikseen.

Mitä? Microblading eli kestopigmentointi, joka mahdollistaa kauniit, persoonalliset ja luonnolliset kulmat. Microbladingissä kulmakarvat luodaan piirtämällä ohuita karvoja yksitellen, toivomasi mallin muotoiseksi (kaikille ei siis tule samanlaisia kulmia).

Ennen toimenpidettä mitataan kulmat tarkasti sekä piirretään haluttu malli, tarkistetaan useaan otteeseen onko muoto oikea, lopputulos varmasti symmetrinen ja minkälainen väri laitetaan. Sitten kun lopputulos miellyttää omaa silmääsi - ryhdytään hommiin.
Toimenpiteen aikana pigmenttiä laitetaan ihon pintakerrokseen tekemällä pieniä viiltoja kulmiin. Väri näyttää aluksi haluttua tummemmalta mutta iho alkaa hajoittaa väriä ja lopulta se vaalenee ja linjat pehmenevät. Myös iho punoittaa ja kutisee aluksi, mutta ahkeralla rasvaamisella sekin menee ohi.
Toimenpiteeseen kuuluu siis konsultaatio, toimenpide ja hoito-ohje.

Missä? Kävin ottamassa kulmani Raisiossa, Daina Beauty kotisalongissa ja olen Dainan tekemään jälkeen enemmän kuin tyytyväinen. Oli ihana huomata miten tämä hirmu ystävällinen ja iloinen naishenkilö osasi antaa erilaisia ideoita kulmiin ja samalla myös kuunteli omia toiveitani. Olen muutamassa kotisalongissa laittanut ripset, joten mieleeni tulee heti tavallinen koti poikkeavalla penkillä jonka vuoksi olo voi olla hieman vaivautunut. Dainan salongissa oli kuitenkin oma steriili huoneensa tätä varten ja olo oli erittäin kodikas. Todella kaunis koti!

Paljon? Hinnat vaihtelevat salonkien välillä, mutta tuolla hintaa oli 250€ kun ajan varasin toukokuussa. Nyt hinta on kesäkuun alussa nostettu 300 euroon ja se sisältää uusintakäsittelyn 2 kuukauden sisällä.

Muuta? Lopputulos kestää ihotyypistä riippuen noin 10-12 kuukautta (todella rasvaisella/kuivalla iholla väri haalistuu nopeammin). Itselläni taitaa olla enemmänkin sekaiho, joten värin pitäisi pysyä n. vuoden ajan.
Ostin Dainalta myös 10ml kokoisen Skin Candy Sun & Sweat protection SPF 50 voiteen, joka on UV-suoja kulmakarvoille (suojakerroin on 50, joten UV-valo ei läpäise voidetta ja näin ollen vaalenna väriä) ja samalla se suojaa myös hikoilun aiheuttamalta kulmien vaalenemiselta. . Erinomainen hankinta tulevalle reissulle 4 viikon päähän. Puteli maksoi 15€ ja on Dainan mukaan hyvin riittoisa että sillä pärjää koko kesän. (Tietenkin lomamatkalle on jo ostettu aurinkorasva mutta siinä on kemikaaleja niin että se itsessään haalistaa kulmien väriä. Näin ollen saan kuorruttaa sillä itseni kauttaaltaan, kunhan kulmiin laitetaan vain tuota toista voidetta).



Olen todella pitkään sekä suureen ääneen valittanut kuinka kulmakarvani ovat aivan järkyttävät. En saa niistä millään samaa paria, hyvännäköisiä ja itselleni mieluisan kulmavärin löytäminenkin on erittäin hankaa. Olen aina sutaissut jonkun värin kulmiin ja miettinyt että hyvät ne on, ei niitä kukaan katso.
Lopulta mieheni ilmeisesti kyllästyi kuuntelemaan samaa vanhaa valitustani, joten hän heitti ilmaan ehdotuksen microbladingista. Mietin hetken etten todellakaan tarvitse ketään tökkimään neulalla naamaani ja piirtelemään sillä kulmakarvoja. Olin myös kuullut että operaatio sattuisi todella paljon (vaikka kipuhan on yksilöllistä).
Mietin asiaa kuitenkin vielä pidempään ja lopulta jokainen kerta peilin ohittaessani jäin tuijottamaan kulmakarvojani. Ei mennyt kuin hetki ennen kuin tajusin että ne ovat vielä järkyttävämmät kuin olin aiemmin kuvitellut.


Yksi asia microbladingissa kuitenkin huoletti: sitä ei suositella henkilölle jolla on arpi. Otin sitten yhteyttä Raision kosmetologiin tämän asian tiimoilta ja esitin erilaisia kysymyksiä arpea koskien. Vastauksen sain todella nopeasti ja palvelu oli sekä ystävällistä myös asiantuntevaa. Lähetin muutaman kasvokuvan jotta arven koko ja sijainti hahmottuisi ja pakko myöntää että odotin kuulevani huonoja uutisia. Mutta sen sijaan sainkin kuulla että arpi on sen verran alhaalla ettei siihen tarvitsisi koskea lainkaan. Mikä onnenpotku! (Arpi syntyi 10 vuotta sitten kun sain osuman kasvoihini ja jonka seurauksena kulmakoruni repesi).
Koska arpeni ei tuottaisi ongelmia: varasin ajan. Suuren kysynnän vuoksi varaukset menevät n. 2 kuukauden päähän. Tämä vähän huolettaa sillä ensimmäisen 2 viikon aikana operaatiosta kulmat eivät saisi altistua auringolle. Varaukseni on kesäkuun lopussa, joten toivottavasti kesä ei ole silloin vielä älyttömän kuuma. Toinen kohtaamani onnenpotku oli se, että sain viimeisen vapaana olevan kesäkuun ajan ja siitä 3 viikon kuluttua on ensimmäinen lomareissumme. Kulmat ehtivät siis levätä sen 2 viikkoa ja sitten pääsen makaamaan uimarannalle. En usko että olisin kyennyt ottamaan ajan heinäkuulle, jos kesäkuulle ei olisi ollut aikoja.

Dainan kotisalonki sijaitsee siis Raision Ikean vieressä ja paikka oli erittäin kodikkaan oloinen. Heti ovella oli vastassa iloinen ja puhelias nuori nainen, jonka ansiosta tunsin oloni heti tervetulleeksi. Daina selitti koko prosessin läpi erittäin selvästi ja toimenpiteen eri vaiheidenkin aikana kertoi mitä seuraavaksi tapahtuisi.
Kulmien suunnitteluun meni arviolta noin tunti ja itse kulmien tekemiseen vajaa tunti. Operaatiota olin pyöritellyt mielessäni turhaan sillä toimenpide oli täysin kivuton. Hieman huvitti kun Daina kertoi jonkun verranneen hommaa synnytykseen ja että se jopa sattuukin vähemmän kuin microblading. No, jokainen kokee kivun eri tavalla, mutta itse en tuntenut mitään - onnistuin jopa nukahtamaan. (Ehkä ainoa inhottava osuus oli muutaman irtokarvan nyppiminen).




Lopulta sain nähdä lopputuloksen ja rehellisesti sanottuna mietin ensin että vau, onpas mulla tummat kulmat. Todellisuudessa omat kulmani ovat saman väriset. Jotenkin olen aina inhonnut erittäin tummia karvojani, mutta onhan se selvää että näillä mustilla hiuksilla myös kulmien on oltava tummat. Uusi look on koristanut kasvojani kohta 12 tuntia enkä vieläkään ole näihin tottunut. (Tuntuu että näytän kauhean vihaiselta kokoajan. Daina sanoi että omat kulmani sai mut puolestaan näyttämään surulliselta, mikä on kyllä totta).



Enköhän totu kulmiini tässä viikon sisään. Näin ainakin toivon. Kuvissa en myöskään ole edustuskelpoisen näköinen sillä päätin mennä ilman meikkiä ja rankkasadekin pääsi yllättämään joten ulkomuoto oli mitä oli. Kulmiini laitetaan vahvistus heinäkuun lopussa.

Viikkoraportti #8

| On
kesäkuuta 18, 2018
Olen todella huono harrastamaan liikuntaa kotona, joten tyttären lomaviikon aikana en treenannut juuri lainkaan. Pitäydyin siis vain oikeassa ruokavaliossa ja ruoan määrässä koska kulutus oli todella vähäistä.

Maanantai: Salibreikki
Tiistai: Salibreikki
Keskiviikko: Kuntosali 2h
Torstai: Salibreikki
Perjantai: Salibreikki
Lauantai: Tallinnan reissussa kävelty 15 km
Sunnuntai: Kuntosali 1.5h




Edellinen viikko ei ollut ainoastaan niukka liikunnan suhteen, mutta myös muuten kaoottinen. Viikonloppuna olin pe-la liikenteessä ja hereillä n. 40 tuntia, joten kroppa oli hieman ymmällään. Lisäksi juon päivittäin 2-3 litraa vettä, mutta tuona yhtenä lauantaina join vajaa 0.5 litraa. Kaiken kiireen, stressin, univajeen ja olemattoman juomisen seurauksena paino pääsi hieman nousemaan - eihän tuo mikään ihme ole.
Nykyinen paino on 70,1 kg eli paino nousi 0,5 kg. Matkaa välitavoitteeseen on 2,1 kg ja aikataulu alkaa pikkuhiljaa hakkaamaan vastaan kun mökkireissu on 4 viikon kuluttua. Nähtäväksi jää onnistunko pudottamaan nuo pari kiloa näiden viikkojen aikana.

Viikkoraportti #7

| On
kesäkuuta 11, 2018
Hetkeen en ole viikkoraporttia julkaissut koska treenit toistuivat samana päivästä toiseen uintikiellon takia. En näin ollen tuntenut tarpeelliseksi samaa tekstiä kirjoitella.
Tällä hetkellä treenaan edelleen vain salilla mutta voisin palata takaisin uimaan jo ensiviikolla. Inbody-mittauksesta olen pitänyt edelleen mielessä käsivarsien treenaamisen, mutta jotenkin tahtoo tuo ote välillä lipsua lihastreenissä niin etten käsivarsia treenaisi niin paljon kuin olin suunnitellut. Pitää ottaa itseäni niskasta kiinni ja palata takaisin tiukkaan rytmiin, eikä treenata mukavuudenhaluisesti. Ehkä paluu takaisin uinnin pariin auttaa tässä, se nähdään!

Kuluva viikko tulee olemaan haastava treenien suhteen kun tyttärellä on viikon mittainen loma, joten kuntosali on breikillä. Mutta treenit viimeviikolta näyttävät tältä.

Maanantai: Kuntosali 1h
Tiistai: Kuntosali 2h
Keskiviikko: Kuntosali 1.5h
Torstai: Kuntosali 1h
Perjantai: Lepopäivä
Lauantai: Lepopäivä
Sunnuntai: Uinti 2h

Olen sisällyttänyt ruokavaliooni pavut ja koska rakastuin niihin yllätävän palavasti - en suoraan sanottuna enää kestä ajatusta riisistä ja makaronista. Toisinaan yllätän itseni täysjyvä spagetilla ettei ruokavalio muutu liian yksipuoliseksi, mutta yleisesti en tahdo nähdä minkäänlaista pastaa. Myös perunan käyttö on erittäin vähäistä mutten aio karsia sitä kokonaan pois.
Yritän vielä patistaa itseäni tekemään tuoresalaatteja lämpimän aterian seuraksi, kun jotenkin nuo pakastevihannekset vievät helppoudessaan aina sen pidemmän korren.


Mutta projekti jatkuu muuten samalla tavalla kuin ennenkin. Herkkuja olen syönyt viimeksi 5 kuukautta sitten ja alkoholia ottanut uutenavuotena. Niinä päivinä kun motivaatio takkuilee tai laiskuus iskee - on erittäin hankalaa saada itseni treenaamaan, mutta ruokavalio pysyy kuitenkin oikeana ja kalorit sekä makrot kohdallaan. Tästä olen todella iloinen koska ruokavalio on tässä projektissa tietenkin sen suurin juttu.

Paino tällä hetkellä 69,6 kg, eli pudotettuja kiloja on takanapäin yhteensä 14,3 kg. Välitavoitteeseen on matkaa enää vain 1,6 kg.

Korukaappi

| On
kesäkuuta 09, 2018
Olen tässä viimeaikoina yrittänyt epätoivoisesti saada makuuhuoneestamme jotenkin siedettävän näköisen, mutta vaikeaa se on. Huonen mittasuhteet ovat todella ärsyttävät, eikä sisustusta saa mieleisekseen sitten millään.
Hankin 2 vuotta sitten ihanan sängyn ja viime kesänä vielä ihanemman kampauspöydän, mutta edelleen huone on hiema kolkko. Jotenkin vain ikkunan sijainti on huono, yhdellä seinällä on karmeat isot kaapit ja huone itsessään on pitkä ja kapea. Vaikka mitä tekisin niin makuuhuoneemme pysyy kotimme kamalimpana ilmestyksenä.

Yritin nyt kuitenkin vielä kerran kääntää tilanteen yläsalaisin hankkimalla korukaapin, sekä toivoen ettei kolkko huone muuttuisi peräti ankeaksi. Olin aiemmin hankkinut eteiseemme korukaapin, mutta se oli kovin matala ja kapea, enkä näin ollen jaksanut sitä kovin kauan katsella.
Uusi kaappimme on melkein samanlainen, mutta seinälle kiinnitettävä. Tilaa tuntuisi myös olevan hieman enemmän. Täytyy myöntää että tämän kaunottaren paketista kaivettuani olin samantien rakastunut.



Vanhassa kaapissa oli aikalailla samanlainen lukko, ellei jopa astetta nätimpi koska se oli hieman vanhanaikaisempi. Tämä on kuitenkin myös todella söpö. Näppärää että peilin saa kiinnitettyä seinälle tai laitettua oveen roikkumaan. Tämän vuoksi 4 vuotias tyttäremme ei pääse enää kaappia aukomaan heti kun silmä välttää.





Tilaa koruille on todella paljon ja takaseinällä on pieni pussukka. Tykkään todella paljon ylimääräisestä tangosta johon voi laittaa käsikoruja. Myös pienet laatikot ovat aivan mahdottoman suloiset. En itse voi käyttää korvakoruja, joten niille tarkoitettu alue tulee luultavasti pysymään melkein tyhjänä ellen keksi siihen muuta ratkaisua.



Ehkä mahtavin ominaisuus on valot, jotka menevät automaattisesti päälle kun kaapin aukaisee. Valot ovat todella söpöt koska ovat riittävän pienet eivätkä hallitse koko kaappia. Jos valoista ei tykkää niin katkaisijan voi asettaa off -asentoon (toimii pattereilla).

Kokonaisuudessaan rakastan korukaappiani aivan mahdottoman paljon! Ainoa pieni miinus oli se että massiiviset korut on vaikea saada mahtumaan. Tykkään todella paljon kun juhliin ja muihin erikoistilaisuuksiin laitettavat korut ovat hyvinkin kookkaita, mutta kaappiin ne oli vaikea sijoittaa. Pelkään että ketju saattaa katketa painon takia jos asetan korun vain yhteen koukkuun.
Mutta hintansa arvoinen ostos oli ja tuskinpa tulen katumaan. Oli myös helppo asentaa vaikka poraa siinä tarvittiinkin. Tämän mukana tuli myös koukut jos joku haluaa oman kaappinsa oveen roikkumaan.

Burgerihetki Aurajoella

| On
kesäkuuta 04, 2018
Kävimme ystäväni kanssa Jokilaiva Cindyssä tuulettumassa sillä ilma oli mukavan lämmin. Emme ole pitkään aikaan viettäneet ns tyttöjen iltaa tai mitään muutakaan sen tapaista sillä jotenkin lapsivapaita on vaikea järjestää samaan aikaan. Tämän illan saimme yllättäen järjestymään ja siksi päätimme samantien suunnistaa kaupungille.
Tiedossa oli että menisimme syömään ja viihtymään terassille tai ihan mihin tahansa muualle missä ei tarvitsisi istua sisällä. Nopeasti olikin sovittu että Jokilaiva olisi hieman erilainen kokemus ja siksi suunnistimme Cindyyn.

Paikka oli täynnä saavuttuamme siinä kello 18 aikaan mutta kyllä pöytä nopeasti vapautui. Aurinko paistoi mukavasti paikallemme ja päätimme tilata muutamat juomat samalla kun juorusimme kaikesta mahdollisesta. Menu oli erittäin suppea kuten varmasti voi arvata, joten tilasin pulled chicken burgerin jonka hinta oli kovat 17€. Ruoka oli todella hyvää vaikka olisin kaivannut makeampaa ananasta ja enemmän currykastiketta.
Emme viipyneet laivalla kuin n. 2 tuntia koska tuuli yltyi ja oli sen verran kylmä että se pakotti meidät lopulta lähtemään. Aikainen lopetus mukavalle illalle sinänsä harmitti mutta pitää kokeilla joku toinen kerta uudelleen.



Olen tehnyt tässä hiljattain erikoisen havainnon liittyen elämäntaparemonttiini. Koska olen hyvin tarkka siitä mitä suuhuni laitan ja ovatko kalorit kohdallaan - en silti kykene suomaan itselleni edes pieniä iloja. Esimerkiksi kesähelteessä jäätelö olisi kiva lisä arkeen kun sää on erinomainen ja viihdytään ulkona. Sisäinen neurootikko kuitenkin nostaa tässä asiassa jyrkästi päätään enkä kykene suomaan itselleni edes sitä yhtä jäätelöä vaikka olisin koko viikon treenannut moitteetta.
Yritän päästä tästä paheesta eroon sillä en aio elää koko loppuelämääni niin etten voi mitään ylimääräistä syödä mm. juhlissa tai kesäreissuilla. Mahdottomaksi se vain menisi kun antaa noin pienen asian hallita elämäänsä.
Siksi tämä Cindyllä käyminen oli myös hyvä herätys itselleni. Hieman soimasin itseäni burgerista, mutta tulipa huomattua ettei maailma siihen kaatunut. En edes saanut lisää painoa siitä, joten miksi soimata itseään valinnoista joita tekee muutenkin harvoin.