Olen pitänyt hävyttömän pitkän tauon bloggailusta henkilökohtaisten ongelmien vuoksi. Valitettavasti elämäntapa projektini otti kunnolla takapakkia vuoden 2018 kaamoksen ja sen tuoman erittäin rajun masennuksen takia. Sairastuin kyseisenä syksynä syömishäiriöön ja sen kanssa kamppailtuani vaivuin loputtomaan alakuloon jonka takia en jaksanut välittää treenaamisesta. Keväällä 2019 aloitin uudessa työpaikassa ja sinne sopeutuminen vei aikansa. Salille oli vaikea päästä sen pitkän etäisyyden takia ja kappas.. sitten oltiinkin jo kesässä. Kesällä taas sain elämäni ensimmäisen kerran kuulla lääkäriltä tämän epäilevän minun sairastavan reumaa. Tämän asian kanssa taistelu ja hyväksyminen vei osan kesästä sekä jo kuluneen osan syksystä.
Olen nyt syksyn aikana palannut takaisin treenin pariin voidakseni purkaa stressiäni, ahdistusta ja unohtaakseni mahdollisen reuma -epäilyn. En vain jaksa ymmärtää että olisin saanut kyseisen nivelsairauden riesakseni 24 vuotiaana oltuani raskaana. Juuri näin. Lääkäri epäilee raskauden laukaisseen reuman ja 10.10. onkin aika reumapolille kuulemaan tuomio.
Oli lääkärin epäilys sitten oikea tai väärä niin totuus on se että sormiani särkee kaiken aikaa. Keskinivelet tarkemmin sanottuna. Etenkin aamuisin sormet ovat jäykät ja välillä tuntuu ettei niitä tahdo edes suoriksi saada. Vielä ei ole toimivaa kipulääkitystä. Venyttely ei auta, ei ruokavalio tai liikunta, ei kylmä tai kuuma. Itseasiassa kylmä pahentaa oireita ja silloin käteni lakkaavat melkeinpä toimimasta. Ongelma on tosiaan vain käsissä ja niissäkin symmetrisesti, eli molempien käsien samat nivelet. Jaloissa ei onneksi ole ongelmaa ja toivottavasti ei tulekaan olemaan.
Vuoden ajan olen tosiaan paininut yhden jos toisenkin asian kanssa, ja vaikka syömishäiriökin on vielä tuoreena mielessä, niin aion palata tavanomaiseen treeniin, ruokavalioon sekä painon pudottamiseen. Toivon painavani toukokuun loppuun mennessä aiemmin painamani 64 kg. Tällä kertaa otan hieman rauhallisemmin sillä tahdon säilyttää terveelliset elämäntavat ja voida hyvin.
Kun nyt näin jälkikäteen luen tammikuussa kirjoittamaani postausta siitä kuinka kamppailin kaamoksen, syömishäiriön ja itseinhon kanssa, en saata ymmärtää miten tuohon aikaan en ollut tyytyväinen 63kg painoon. Juuri tällä hetkellä (10kg lihonneena) antaisin melkeinpä mitä tahansa että saisin tuon vaakalukeman takaisin. Voi että kun tätä järjenjuoksua ei pysty käsittämään.. milloin pääkoppa sopeutuu muutokseen ja havahtuu siihen että "hei, laihdutin +20kg vajaassa vuodessa ja tiedätkös minä? Olen upea!" Mitä tästä opimme? Aion ottaa enemmän ennen & jälkeen -kuvia voidakseni vertailla niitä keskenään ja nähdäkseni konkreettisen muutoksen silmieni edessä.
Olen nyt syksyn aikana palannut takaisin treenin pariin voidakseni purkaa stressiäni, ahdistusta ja unohtaakseni mahdollisen reuma -epäilyn. En vain jaksa ymmärtää että olisin saanut kyseisen nivelsairauden riesakseni 24 vuotiaana oltuani raskaana. Juuri näin. Lääkäri epäilee raskauden laukaisseen reuman ja 10.10. onkin aika reumapolille kuulemaan tuomio.
Oli lääkärin epäilys sitten oikea tai väärä niin totuus on se että sormiani särkee kaiken aikaa. Keskinivelet tarkemmin sanottuna. Etenkin aamuisin sormet ovat jäykät ja välillä tuntuu ettei niitä tahdo edes suoriksi saada. Vielä ei ole toimivaa kipulääkitystä. Venyttely ei auta, ei ruokavalio tai liikunta, ei kylmä tai kuuma. Itseasiassa kylmä pahentaa oireita ja silloin käteni lakkaavat melkeinpä toimimasta. Ongelma on tosiaan vain käsissä ja niissäkin symmetrisesti, eli molempien käsien samat nivelet. Jaloissa ei onneksi ole ongelmaa ja toivottavasti ei tulekaan olemaan.
Vuoden ajan olen tosiaan paininut yhden jos toisenkin asian kanssa, ja vaikka syömishäiriökin on vielä tuoreena mielessä, niin aion palata tavanomaiseen treeniin, ruokavalioon sekä painon pudottamiseen. Toivon painavani toukokuun loppuun mennessä aiemmin painamani 64 kg. Tällä kertaa otan hieman rauhallisemmin sillä tahdon säilyttää terveelliset elämäntavat ja voida hyvin.
Kun nyt näin jälkikäteen luen tammikuussa kirjoittamaani postausta siitä kuinka kamppailin kaamoksen, syömishäiriön ja itseinhon kanssa, en saata ymmärtää miten tuohon aikaan en ollut tyytyväinen 63kg painoon. Juuri tällä hetkellä (10kg lihonneena) antaisin melkeinpä mitä tahansa että saisin tuon vaakalukeman takaisin. Voi että kun tätä järjenjuoksua ei pysty käsittämään.. milloin pääkoppa sopeutuu muutokseen ja havahtuu siihen että "hei, laihdutin +20kg vajaassa vuodessa ja tiedätkös minä? Olen upea!" Mitä tästä opimme? Aion ottaa enemmän ennen & jälkeen -kuvia voidakseni vertailla niitä keskenään ja nähdäkseni konkreettisen muutoksen silmieni edessä.
Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti