Panasonicin langattomat vastamelukuulokkeet

| On
tammikuuta 10, 2019
Yhteistyössä Panasonicin kanssa.

Olen jo hyvän aikaa yrittänyt löytää kuulokkeet salitreenejä varten - tuloksetta. Tavalliset nappikuulokkeet johdolla ovat todella rasittavat ja aina tiellä, joten halusin tällä kertaa bluetooth kuulokkeet. Käytössäni oli muutaman kuukauden bluetooth nappikuulokkeet mutta ne hajosivat todella nopeasti ja satuttivat tragus lävistystäni.
Toisinaan lainasin mieheni JBL:n kuulokkeita jotka olivat kivat, mutta satuttivat päälakea jos niitä piti kauan.

Nyt sain tilaisuuden hankkia Panasonicin langattomat bluetooth kuulokkeet kampanjahintaan 150€, kun normaalihinta on huikeat 350€. Pakko sanoa että ensimmäinen ajatukseni oli, että kuulokkeiden on hintansa takia oltava todella laadukkaat. En tainnut edes harkita ostosta 5-10 minuuttia pidempään - sen verran kovasti olen koittanut uudet kuulokkeet löytää.




Paketti saapui todella nopeasti ja sisältä paljastuikin hyvännäköiset kuulokkeet. Olin enemmän kuin positiivisesti yllättynyt siitä että mukana tuli säilytyskotelo ja siinä on sisäpuolella vielä pieni tasku johon saa laitettua laturin ja muuta tarpeellista musiikinkuunteluun.

Panasonicin kuulokkeista luvataan seuraavanlaista:
  1. Vastamelutoiminto (3 eri asetusta)
  2. Akkukesto: 20 tuntia
  3. Sisäänrakennettu mikrofoni
  4. 3D Ear Pads - istuvat täydellisesti
  5. 15min pikalataus - 2 tunnin toisto
Panasonic RP-HD605 ovat huippulaadukkaat langattomat kuulokkeet, suunniteltu ylivertaista äänentoistoa ja mukavuutta ajatellen. Voimakkaat 40mm HD elementit tarjoavat tasapainoisen ja tarkan äänimaailman, josta voit nauttia missä vain vastamelutoiminnon ansiosta joka suodattaa taustaäänet, täydelliset matkustukseen. Innovatiiviset ja pehmeät 3D korvatyynyt tarjoavat erinomaisen istuvuuden ja ovat mukavat päässä pidemmänkin ajan. Sirin tai Google Assistantin avulla musiikin valinta, äänenvoimakkuuden säätö ja puheluiden soittaminen käy helposti kaivamatta puhelinta taskusta.
Kuuntelin musiikkia viikonloppuna istuessani Espoo-Turku bussissa ja taustameteli oli aivan järkyttävä ilman kuulokkeita. Päätä olisi alkanut särkeä jos olisin sitä melua joutunut kuuntelemaan kokonaiset 2 tuntia. Kuulokkeet päässäni kaikki se meteli katosi samantien ja ihmettelin hetken loppuiko meteli ihan bussin sisällä mutta ei, kuulokkeet tosiaan suodattivat sen niin tehokkaasti ettei mikään ylimääräinen ääni tunkeutunut musiikin ylitse.
Bussimatka sujui mukavasti sillä musiikin äänentoisto ja laatu olivat erinomaiset. Volyymin ei tarvinnut olla lähelläkään suurinta astetta vaan matalallakin säädöllä ääni kuului kirkkaasti.



Kuulokkeiden ulkomuoto on aika tavanomainen, mutta pisteet nousevat siitä että korvatyynyt voi kääntää näppärästi ympäri. Näin ollen niiden säilyttäminen on helpompaa ja vie vähemmän tilaa. Positiivinen yllätys oli myös se ettei päälakea ala kolottamaan vaikka kuulokkeita pitäisikin pidemmän aikaa. Ainoa miinus on vain se että materiaali on aika liukas, joten jos mielesi tekee lähteä vaikkapa lenkille ja sateen vuoksi pidät huppua päässäsi - kuulokkeet valahtavat jatkuvasti silmille. Itse näin talviseen aikaan tykkään olla huppu päässä, joten tämä ongelma on ollut aika ärsyttävä - eihän kukaan halua jatkuvasti tuuppia kuulokkeita takaisin paikalleen.

Akun luvataan kestävän useamman tunnin (jopa 20h) ja jo pelkään 15 minuutin latauksella voisi kuunnella 2 tuntia. Tätä en ole testannut mutta ominaisuus on todella näppärä jos kiireessä huomaakin ettei kuulokkeita tullut ladattua. Itse olen ladannut nuo vasta yhden kerran ja hienosti on akku riittänyt.
Siriä kokeilin uteliaisuuden vuoksi niin että pyysin sen valitsemaan kappaleen spotifysta. En tiedä olenko vain avuton vai vika muualla mutta itse en saanut siriä löytämään yhtikäs mitään. Jokainen kerta vastaus oli ettei löydä musiikkia. Kerran sain soittamaan spotifyn kappaleet sekalaisessa järjestyksessä, mutta vaikka kuinka yritin vielä tarkentaa mistä soittaisi (spotify), kenen- ja minkä kappaleen - en saanut mitään kappaletta. Ainoastaan vastauksen "ei löydy musiikkia".


Kuulokkeiden kaikkein kiinnostavin ominaisuus on se että kun peität oikean kuulokkeen: musiikki hiljenee ja voit kuulla mitä vierustoveri tai muu taho yrittää sanoa. Voit siis kuunnella puhetta nostamatta kuulokkeet päästäsi - pelkkä toisen kuulokkeen peittäminen riittää.
Itse tosiaan testasin tätä useamman kerran - niin että tyttäreni jutteli vieressä ja toisen kerran kuuntelin bussissa lähetettävää nauhoitusta. Molemmat pystyin kuulemaan ongelmitta eikä taustalla ollut vaimea musiikki häirinnyt. Lisäksi oli kiva huomata ettei kuuloketta tarvinnut painaa kuten ensin luulin, vaan pelkkä kevyt kosketus riitti. Tietenkin itse otan kuulokkeet pois päästä jos joku aikoo pidemmän aikaa jotain selittää, mutta esimerkiksi jos ulkona joku pyytää neuvoa, on helppoa vain peittää kuuloke sen sijaan että tappelisi musiikin pois päältä ja ottaisi vielä kuulokkeet kokonaan pois. Oli tosiaan helppo sohvalla maatessani kuunnella mitä tytär yritti vähän väliä sanoa. Jos olisin joutunut ottamaan kuulokkeet pois päästäni jokaisella kerralla - olisin tehnyt sen ainakin 50 kertaa.

Kokonaisuudessaan kuulokkeet eivät tarjoa mitään mullistavaa, vaikka hienoja ominaisuuksia toki löytyy mm. voit kuunnella kaveria vain peittämällä toisen kuulokkeen. Koen saavani 150 eurolle vastinetta, mutta en näistä menisi kuitenkaan täyttä hintaa maksamaan. Tuotemerkki varmasti nostaa jo itsessään tuotteen hintaa, mutta itse koen 350 euron olevan niin kova summa että sillä pitäisi saada jotakin aivan huikeaa. Powerissa näkyisi olevan nyt tarjous jolla nämä lähtevät hintaan 199€ ja kieltämättä maksaisin vielä senkin verran, mutta enempää en valitettavasti sillä niin moni ominaisuus on itselleni loppupeleissä turha.
Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti