Masennus, tuo kamala sairaus. Jo pelkästään nimenä se kuulostaa pahaenteiseltä, mutta todellisuudessa se on tuhat kertaa kauheampi.
Olen tuntenut oloni hyvin pitkään alakuloiseksi, väsyneeksi, riidanhaluiseksi ja aivan kuin en enää edes innostuisi oikein mistään. Olen nakittanut tämän kaamosmasennuksen- ja alati vaivaavan ahdistuksen piikkiin, vaikka tosiasiassa olen ollut tietoinen mistä on kysymys. Olen siis elänyt jatkuvassa kieltämisessä, mutta lopulta hyväksyin sen karun totuuden kun nukkumaan mennessämme mieheni yhtäkkiä totesi: "musta tuntuu että olet masentunut."
Tuo yksi lause paiskautui samassa vasten kasvojani erityisesti siitä syystä ettei mieheni ole koskaan ymmärtänyt mielenterveysongelmia. Hän kun on aina ollut sitä mieltä että masennus on aikalailla sama kuin laiskuus. Nyt on kuitenkin käynyt niin että hänenkin silmänsä ovat auenneet mielenterveysongelmille koska on muutaman vuoden ajan seurannut vierestä ahdistuneisuus- ja paniikkihäiriötäni. Näiden seikkojen vuoksi olin todella yllättynyt saamastani kommentista, vaikka sisimmässäni tiesinkin mistä olotilani johtui.
Ajattelinkin hieman tässä nyt avata sitä mitä masentuneen utuisessa pääkopassa mitä todennäköisimmin liikkuu. Aina pitää muistaa se että masennus on sairaus, ei valinta tai trendi-ilmiö. Etenkin kun ihmiset heittelevät sanaa "masentunut" kuin konfettia. Olitpa sitten ikävystynyt, surullinen ihan pätevästäkin syystä, väsynyt.. saatat heittää ilmaan tuon iänikuisen sanaparin "mua masentaa".
Todellisuudessa masennus on jotain paljon voimakkaampaa. Sellaista että siihen mustaan aukkoon vajotessasi mieleesi ei edes tule kuuluttaa kuinka masentunut olet. Sen sijaan muututkin eläväksi kuoreksi. Henkilöksi joka toimii, mutta onkin sisältä täysin tyhjä.
Usein olenkin törmännyt ihmisiin jotka vähättelevät tai suorastaan halveksivat niitä joilla on masennus. Ja minkä takia? Ihan vain siitä yksinkertaisesta syystä etteivät he ymmärrä sitä. Kehtaan jopa väittää että henkilö joka ei ole itse käynyt läpi masennusta tai jonka läheinen ei ole ollut masentunut - ei voi ymmärtää kuinka tämä sairaus voi tehdä ihmisen niin toimintakyvyttömäksi.
Masennuksen yleisimpiä oireita ovat jatkuva ärtymys, väsymys, itkuisuus tai vastakohtaisesti tunnetilat vähenevät. Osa masentuneista itkevät herkästi pahaa oloaan kun toiset eivät kykene enää näyttämään tunteitaan. Itse olen kuulunut siihen kastiin jotka eivät enää osaa osoittaa tiettyjä tunteita. Itseinho, arvottomuus ja häpeä ovat olleet niin voimakkaita ettei jäljelle ole enää jäänyt kuin viha.
Masentuneena olo on kuin eläisit toisessa ulottuvuudessa. Huomaat sisäisen tyhjyyden täyttävän itsesi, etkä saa sitä tunnetta karistettua millään. Olet jatkuvasti alakuloinen ja mielesi tekee itkeä, mutta et välttämättä kykene siihen. Itseinho on käsin kosketeltavissa ja olet kadottanut kaikki muistikuvat siitä minkälainen olit ennen masennusta ja miltä tuntui olla onnellinen. Tuntuu kuin kaikki värit olisivat kadonneet maailmasta.
Tunnet jatkuvaa pelkoa mutta et tiedä mikä sen aiheuttaa tai mitä sinun tulisi pelätä. Rintaasi puristaa kaiken aikaa ja pahaolo rampauttaa sinut täysin. Tunnet olosi täysin arvottomaksi ja rikkinäiseksi, aivan kuin jos läheisesi olisi juuri kuollut. Mutta todellisuudessa se olet sinä itse joka on kuollut sisältäpäin.
Usein masennus etenee siihen akuuttiin pisteeseen että kaikki itseinho pääsee vuotamaan ylitse, jolloin henkilö muuttuu itsetuhoiseksi. Sen sijaan että vihaisit maailmaa ja kaikkia siinä asuvia - vihaatkin vain itseäsi. Syyllistät itseäsi olostasi ja miten olet päästänyt itsesi moiseen jamaan. Et kuitenkaan osaa tehdä mitään asialle, jonka takia henkinen tuska on niin suuri että tahdot tuntea jotain muuta. Itse muistan liiankin hyvin juuri sen kuinka olin henkisesti erittäin väsynyt ja tahdoin tuntea mitä tahansa muuta kuin alati läsnä olevan itseinhon. Olen siis kokenut sen itsetuhoisen jakson jossa olen purkanut henkisen tuskan itseeni. Toisin sanoen satuttanut itseäni fyysisesti jotta voisin unohtaa henkisen kivun edes hetkeksi.
Moni ei ehkä ymmärrä sitä kuinka masentunut satuttaa itseään mm. viiltelemällä tai käyttämällä runsaasti alkoholia. Vastaan on tullut niitäkin ihmisiä jotka pitävät tätä huomionhakuna tai pelkkänä vitsinä. Todellisuudessa ne haavat siellä ranteessa tai sääressä ovat avunhuuto joita ei pitäisi sivuuttaa. Eikä todellakaan pistää huomionhakuisuuden piikkiin sillä itsetuhoisuuden jälkeen tulee erittäin nopeasti viimeinen vaihe: itsemurhahakuisuus. Se vaihe jossa henkilö ei koe itsensä turmelemisen auttavan vaan tahtookin päättää elämänsä.
Näiden kaikkien tunteiden kyllästämä ihmisriekale voi siis tosiaan alkaa tuntea miten masennuksesta tulee osa itseä. Kuin se olisi valtava osa persoonallisuuttasi. Masennuksessa ajattelu on varsin mustavalkoista jonka takia minäkuva itsestä voi muuttua täysin.
Itselläni on masennuksen rinnalla valitettavasti vaikea ahdistuneisuushäiriö joka tekee masennuksesta entistä hankalemman. Ahdistukseni on ajanut masennusta pikkuhiljaa eteenpäin, aivan huomaamattani.
Voisin alkaa kuuluttaa nyt siitäkin miten erilaisia ilmenemistapoja ahdistuksessa on, mutta sen sijaan annankin vain esimerkin. Paras ystäväni kärsii myös ahdistuneisuudesta ja hänellä se ilmenee siten että kohtaus tekee hänet toimintakyvyttömäksi. Kynnys suorittaa ja suoriutua erilaisista asioista kasvaa ja sen takia hyvin tärkeätkin menot voivat jäädä hoitamatta koska ulos lähteminen on mahdotonta. Olo on saamaton, turta ja alakuloinen.
Itselläni kohtaukset eivät ilmene näin, vaan sen sijaan mielialani heittelevät itkuisesta pelokkaaseen, alan helposti hyperventiloida koska monet erilaiset tunteet lyövät kerralla lävitseni niin voimakkaasti etten tiedä miten tuntea tai reagoida. Ajatuksenjuoksuni on hyvinkin sekavaa, olen itkunsekainen ja lopulta itsemurhahakuinen. (En koskaan lähde yrittämään itsemurhaa - päinvastoin. Vaikka pääkopassani vilisee ajatuksia katolta hyppäämisestä, ranteiden viiltämisestä, lääkeyliannostuksesta tai mistä tahansa yhtä pelottavasta - tiedostan kuitenkin etten niitä toteuta).
Päätin avata tämän aiheen siitä syystä että blogissani voi tulla ajankohtaiseksi mielenterveydelliset asiat - vaikka ei mitenkään päärooliin. Mielestäni on kuitenkin myös hyvä aina pysähtyä keskustelemaan näistä asioista sekä tiedostaa mitä joku toinen voi käydä läpi. Itselläni on joitain mielenterveysongelmia enkä pelkää puhua niistä, saatika myöntää että joskus vajoan tahtomattani synkkyyteen. Eli kyllä: kärsin tällä hetkellä jonkin asteisesta masennuksesta, ahdistus- ja paniikkihäiriöstä, syömishäiriöstä sekä viime syksynä sain diagnoosin erääseen toiseen mielenterveysongelmaan josta kuulin lääkärin vihjailua ensimmäisen kerran teini-iässä. Siitä kuitenkin lisää toisella kerralla.
Olen tuntenut oloni hyvin pitkään alakuloiseksi, väsyneeksi, riidanhaluiseksi ja aivan kuin en enää edes innostuisi oikein mistään. Olen nakittanut tämän kaamosmasennuksen- ja alati vaivaavan ahdistuksen piikkiin, vaikka tosiasiassa olen ollut tietoinen mistä on kysymys. Olen siis elänyt jatkuvassa kieltämisessä, mutta lopulta hyväksyin sen karun totuuden kun nukkumaan mennessämme mieheni yhtäkkiä totesi: "musta tuntuu että olet masentunut."
Tuo yksi lause paiskautui samassa vasten kasvojani erityisesti siitä syystä ettei mieheni ole koskaan ymmärtänyt mielenterveysongelmia. Hän kun on aina ollut sitä mieltä että masennus on aikalailla sama kuin laiskuus. Nyt on kuitenkin käynyt niin että hänenkin silmänsä ovat auenneet mielenterveysongelmille koska on muutaman vuoden ajan seurannut vierestä ahdistuneisuus- ja paniikkihäiriötäni. Näiden seikkojen vuoksi olin todella yllättynyt saamastani kommentista, vaikka sisimmässäni tiesinkin mistä olotilani johtui.
Ajattelinkin hieman tässä nyt avata sitä mitä masentuneen utuisessa pääkopassa mitä todennäköisimmin liikkuu. Aina pitää muistaa se että masennus on sairaus, ei valinta tai trendi-ilmiö. Etenkin kun ihmiset heittelevät sanaa "masentunut" kuin konfettia. Olitpa sitten ikävystynyt, surullinen ihan pätevästäkin syystä, väsynyt.. saatat heittää ilmaan tuon iänikuisen sanaparin "mua masentaa".
Todellisuudessa masennus on jotain paljon voimakkaampaa. Sellaista että siihen mustaan aukkoon vajotessasi mieleesi ei edes tule kuuluttaa kuinka masentunut olet. Sen sijaan muututkin eläväksi kuoreksi. Henkilöksi joka toimii, mutta onkin sisältä täysin tyhjä.
Usein olenkin törmännyt ihmisiin jotka vähättelevät tai suorastaan halveksivat niitä joilla on masennus. Ja minkä takia? Ihan vain siitä yksinkertaisesta syystä etteivät he ymmärrä sitä. Kehtaan jopa väittää että henkilö joka ei ole itse käynyt läpi masennusta tai jonka läheinen ei ole ollut masentunut - ei voi ymmärtää kuinka tämä sairaus voi tehdä ihmisen niin toimintakyvyttömäksi.
Masennuksen yleisimpiä oireita ovat jatkuva ärtymys, väsymys, itkuisuus tai vastakohtaisesti tunnetilat vähenevät. Osa masentuneista itkevät herkästi pahaa oloaan kun toiset eivät kykene enää näyttämään tunteitaan. Itse olen kuulunut siihen kastiin jotka eivät enää osaa osoittaa tiettyjä tunteita. Itseinho, arvottomuus ja häpeä ovat olleet niin voimakkaita ettei jäljelle ole enää jäänyt kuin viha.
Masentuneena olo on kuin eläisit toisessa ulottuvuudessa. Huomaat sisäisen tyhjyyden täyttävän itsesi, etkä saa sitä tunnetta karistettua millään. Olet jatkuvasti alakuloinen ja mielesi tekee itkeä, mutta et välttämättä kykene siihen. Itseinho on käsin kosketeltavissa ja olet kadottanut kaikki muistikuvat siitä minkälainen olit ennen masennusta ja miltä tuntui olla onnellinen. Tuntuu kuin kaikki värit olisivat kadonneet maailmasta.
Tunnet jatkuvaa pelkoa mutta et tiedä mikä sen aiheuttaa tai mitä sinun tulisi pelätä. Rintaasi puristaa kaiken aikaa ja pahaolo rampauttaa sinut täysin. Tunnet olosi täysin arvottomaksi ja rikkinäiseksi, aivan kuin jos läheisesi olisi juuri kuollut. Mutta todellisuudessa se olet sinä itse joka on kuollut sisältäpäin.
Usein masennus etenee siihen akuuttiin pisteeseen että kaikki itseinho pääsee vuotamaan ylitse, jolloin henkilö muuttuu itsetuhoiseksi. Sen sijaan että vihaisit maailmaa ja kaikkia siinä asuvia - vihaatkin vain itseäsi. Syyllistät itseäsi olostasi ja miten olet päästänyt itsesi moiseen jamaan. Et kuitenkaan osaa tehdä mitään asialle, jonka takia henkinen tuska on niin suuri että tahdot tuntea jotain muuta. Itse muistan liiankin hyvin juuri sen kuinka olin henkisesti erittäin väsynyt ja tahdoin tuntea mitä tahansa muuta kuin alati läsnä olevan itseinhon. Olen siis kokenut sen itsetuhoisen jakson jossa olen purkanut henkisen tuskan itseeni. Toisin sanoen satuttanut itseäni fyysisesti jotta voisin unohtaa henkisen kivun edes hetkeksi.
Moni ei ehkä ymmärrä sitä kuinka masentunut satuttaa itseään mm. viiltelemällä tai käyttämällä runsaasti alkoholia. Vastaan on tullut niitäkin ihmisiä jotka pitävät tätä huomionhakuna tai pelkkänä vitsinä. Todellisuudessa ne haavat siellä ranteessa tai sääressä ovat avunhuuto joita ei pitäisi sivuuttaa. Eikä todellakaan pistää huomionhakuisuuden piikkiin sillä itsetuhoisuuden jälkeen tulee erittäin nopeasti viimeinen vaihe: itsemurhahakuisuus. Se vaihe jossa henkilö ei koe itsensä turmelemisen auttavan vaan tahtookin päättää elämänsä.
Näiden kaikkien tunteiden kyllästämä ihmisriekale voi siis tosiaan alkaa tuntea miten masennuksesta tulee osa itseä. Kuin se olisi valtava osa persoonallisuuttasi. Masennuksessa ajattelu on varsin mustavalkoista jonka takia minäkuva itsestä voi muuttua täysin.
Itselläni on masennuksen rinnalla valitettavasti vaikea ahdistuneisuushäiriö joka tekee masennuksesta entistä hankalemman. Ahdistukseni on ajanut masennusta pikkuhiljaa eteenpäin, aivan huomaamattani.
Voisin alkaa kuuluttaa nyt siitäkin miten erilaisia ilmenemistapoja ahdistuksessa on, mutta sen sijaan annankin vain esimerkin. Paras ystäväni kärsii myös ahdistuneisuudesta ja hänellä se ilmenee siten että kohtaus tekee hänet toimintakyvyttömäksi. Kynnys suorittaa ja suoriutua erilaisista asioista kasvaa ja sen takia hyvin tärkeätkin menot voivat jäädä hoitamatta koska ulos lähteminen on mahdotonta. Olo on saamaton, turta ja alakuloinen.
Itselläni kohtaukset eivät ilmene näin, vaan sen sijaan mielialani heittelevät itkuisesta pelokkaaseen, alan helposti hyperventiloida koska monet erilaiset tunteet lyövät kerralla lävitseni niin voimakkaasti etten tiedä miten tuntea tai reagoida. Ajatuksenjuoksuni on hyvinkin sekavaa, olen itkunsekainen ja lopulta itsemurhahakuinen. (En koskaan lähde yrittämään itsemurhaa - päinvastoin. Vaikka pääkopassani vilisee ajatuksia katolta hyppäämisestä, ranteiden viiltämisestä, lääkeyliannostuksesta tai mistä tahansa yhtä pelottavasta - tiedostan kuitenkin etten niitä toteuta).
Päätin avata tämän aiheen siitä syystä että blogissani voi tulla ajankohtaiseksi mielenterveydelliset asiat - vaikka ei mitenkään päärooliin. Mielestäni on kuitenkin myös hyvä aina pysähtyä keskustelemaan näistä asioista sekä tiedostaa mitä joku toinen voi käydä läpi. Itselläni on joitain mielenterveysongelmia enkä pelkää puhua niistä, saatika myöntää että joskus vajoan tahtomattani synkkyyteen. Eli kyllä: kärsin tällä hetkellä jonkin asteisesta masennuksesta, ahdistus- ja paniikkihäiriöstä, syömishäiriöstä sekä viime syksynä sain diagnoosin erääseen toiseen mielenterveysongelmaan josta kuulin lääkärin vihjailua ensimmäisen kerran teini-iässä. Siitä kuitenkin lisää toisella kerralla.
